keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Kysymyspostaus..

Sori en oo taas kirjottanu vähään aikaan kun on ollut niin kiirettä.. Eilen käytiin kesän viimeiset uitot Pamelan ja Söpön kanssa. Pamela osas ottaa ihan uintiliikkeitäkin, kun yleensä pomppii pohjaa pitkin.

No mutta nyt aattelin että voisin tehdä tällasen kysymyspostauksen. Elikkä kysymyksiä vain tulemaan!


keskiviikko 14. elokuuta 2013

Tulokset 12.8 Lappee

noniin, nyt on lappeenrannankin kisat kisattu ja tulokset ovat Pamelan kohdalla aivan mielettömät!

Lähdettiin kotoa joskus kolmen aikoihin ja oltiin perillä noin kello 16.30. Hain voilokit ja otettiin ponit viideltä pois traikusta. Alettiin Julian kanssa valjastamaan poneja, jonka jälkeen lähdettiin verryttelemään. Mentiin ensin pari kierrosta ihan hölkkää, paitsi viimeinen takasuora joka otettiin laukkaa. Käveltiin varikolla pari kierrosta, laitettiin sekit kiinni ja taas radalle. Kolmannella kierroksella otimme vähän kovempia pätkiä. Heti kun hevoset meni ohi niin Pamela olisi halunnut lähtä hirveetä vauhtia niiden perään. :D
Startti meni pamelan osalta aivan mahtavasti! Söpöllä taas oli putsit hiertänyt vuohiskuoppia, jonka takia tuli laukkoja(näin ainakin itse päättelin).
Tästä linkistä pääsette lähdön videoon, josta näkee miten lähtö meni.
Niinkuin videolta jo näkeekin niin pamelalla on vielä sekunteja tallessa, kun hidasti melkein käyntiin loppukaarteessa(alkoi vissiin ponia kakattaa :'D).

1. ponilähtö A-Ponit tasoitusajo 1120 m Hyv. enint. 3-v. 20 m. p. 3.25.0 + 20 m/ 3,8 s P. 80 e.

1. 1 Soul Sister / Salli Kotiranta 3.10,8 80 € 1100:1 Selostus / Video
2. 2 Kananojan Roosaliina / Julia Suntio 3.16,1 x 40 € 1100:2 Selostus / Video
3. 5 Usvaniityn Hupu / Jenni Rautiainen 3.17,3 24 € 1120:3 Selostus / Video
4. 9 Björkåsens Pelé / Milana Ahtiainen 3.14,9 x 16 € 1180:1 Selostus / Video
5. 7 Aarteen Muhveli / Tuuli Mikkelä 3.22,8 8 € 1140:1 Selostus / Video
6. 10 Castanja Liquorice / Eerika Käyhty 3.14,2 x 1200:1 Selostus / Video
7. 8 Sörbys Zonata / Mirka Kallio 3.24,5 1160:1 Selostus / Video
8. 6 Niemenpellon Poppari / Anna Hellberg 3.34,5 x 1120:4 Selostus / Video
9. 3 Rose's Sebastian / Annika Rantala 3.35,6 1120:1 Selostus / Video
4 Norlandas Sunset / Vilja Kivinen hll 1120:2 Selostus / Video
Väliajat: 3.06.5/Soul Sister 3.16.0


Pamela paransi siis 29 sekuntia ennätyksestään, joka on aivan mieletön suoritus! Hiiteillä poni juoksi parhaimmillaan 3.22 ja nyt se meni 3.16!
Tuli siinä itselläkin hieman ilonkyyneliä kun poni meni niin hyvin!

kuvat: © Roosa Laitila


Kyllähän näistä kuvista näkee kun poni yrittää ihan tosissaan.


Söpö loppusuoralla, jolloin meni hyvin..

perjantai 9. elokuuta 2013

Hiittailua!

Oltiin tänään siis ponien kanssa hiitillä. Iina tuli ajamaan Pamelaa, koska Julia ei päässyt.. Pakkailin kotona kamat, laitoin ponit kyytiin ja sitten radalle päin. Perillä laitoin ponit katokseen ja harjailin niitä. Aloin laittelemaan varusteita poneille, kunnes Iina tuli. Varustettiin vielä loppuun ja mentiin kävelemään.
Pamelalle kokeiltiin kokolappuja ja se toimi niillä hyvin. Söpölle olin ostanut vetopallot, joitka leikkasin sopivan kokoisiksi. Söpö meni niillä paremmin.
Verryteltiin  pari kierrosta. Toinen kilpailun vastaiseen suuntaan ja toinen kilpailusuuntaan. Otettiin etusuoralla myös yksi laukkapätkä, mikä piristi ponien juksuhaluja. Mentiin hetkeksi kävelemään, laitetiin sekit kiinni ja taas radalle. Mentiin volttauspaikalle ja lähdettiin matkaan. Tällä kertaa minulla oli sekuntikello mukana ja otin aikaa. Ponit lähti hyvin, mutta molemmat lähti hieman tunkemaan etukaarteessa ja takasuoralla portille, jossa lähti vauhteja pois. Takasuoran lopussa vetäisin Söpöltä pallot pois korvista, jota se hieman pelästyi ja loikkasi laukalle. Kun sain ponin rauhoitettua raville, mentiinkin aika lujaa. Etusuoralla tuli taas laukka, jonka takia täytyi taas hidastaa melko paljon. Maliin päästiin ajalla 3.27.15 johon olin aika tyytyväinen.. Pamelan aika oli sekunnin tai pari hitaampi.
Menimme taas varikolle kävelemään, ja laitoin  pallot takaisin korviin. Seuraava hiitti meni vähän paremmin, koska laukkoja ei tullut melkein yhtään, eikä Söpö enää sanonut mitään pallojen pois vetämisestä. Söpö oli jo sen verran väsynyt ettei jaksanut juosta yhtä kovaa kuin edellisessä hiitissä, mutta aika oli silti 3.22.19!! Pamela tuli taas sekunnin pari jäljessä. Pamela olisi vielä vaan jaksanut juosta, mutta mentiin vielä takasuora ja käännyttiin varikolle.
Kun oltiin purettu ponit, vietiin ne pesulle ja koppiin syömään :)

Nyt ollaan lähdössä hyvillä mielin Lappeenrantaan kisaamaan, kun tiedetään että Söpö pääsee ainakin sen 3.15 ja pamela 3.20

maanantai 5. elokuuta 2013

Lappeenranta 12.8 listat

Sori taaas tää kirjoitustauko, mutta ponnyt on pitänyt nyt taas vähän vapaata, koska laitettiin niille rokotukset. Ilmoitin Söpön Orimattilaan, joka olisi ollut 9.8, mutta Söpö karsittiin (taas...). Onneksi päästiin edes Lappeenrantaan.

1. ponilähtö klo 18:15 A-Ponit tasoitusajo 1120 m Hyv. enint. 3-v. 20 m. Lappeen Nuoret Tähdet p. 3.25.0 + 20 m/ 3,8 s P. 80 e.
# Hevonen / Ohjastaja Matka:rata Autoennätys Tasoitusennätys Voittosumma
1 Soul Sister / Salli Kotiranta 1100: 1 0 €
2 Kananojan Roosaliina / Julia Suntio 1100: 2 3.45,4ly 0 €
3 Rose's Sebastian / Annika Rantala 1120: 1 0 €
4 Norlandas Sunset / Vilja Kivinen 1120: 2 3.33,1ly 10 €
5 Usvaniityn Hupu / Jenni Rautiainen 1120: 3 0 €
6 Niemenpellon Poppari / Anna Hellberg 1120: 4 3.26,8ly 45 €
7 Aarteen Muhveli / Tuuli Mikkelä 1140: 1 3.23,0ly 35 €
8 Sörbys Zonata / Mirka Kallio 1160: 1 3.19,7ly 55 €
9 Björkåsens Pelé / Milana Ahtiainen 1180: 1 3.17,1ly 10 €
10 Castanja Liquorice / Eerika Käyhty 1200: 1 3.11,6ly 150 €


Nyt täytyy vain toivoa että Pamela pysyisi kakkosena, koska Solelle se ei pärjää ja Söpö saisi edes rahaa.. Yritetään päästä vielä hiitille ennen starttia kokeilemaan lisävarusteita. Pamelalle ostin kokolaput ja Söpölle kokeilen varmaan vetohuppuja..

tiistai 30. heinäkuuta 2013

ei saa olla liian toiveikas..

Noniin, nyt taas pitkästä aikaa uutta postausta. Ilmoitin Söpön Kouvolan poniraveihin, mutta se karsittiin siitä lähdöstä. Lähtöön tuli varmaan 21 ilmottautujaa ja 5 karsittiin. Meillä oli niin vähän karsintapisteitä niin ei päästy. Pamelaa en edes ilmoittanut.
Yksi päivä kun kävin katsomassa, kuinka paljon on imottautujia, niin oli ne 21. Olin meilkeimpä ihan varma että Söpö pääsee mukaan, joten en ilmoittanut sitä Heinolaan. On kyllä aika harmi kun ei pääse kotiradan poniraveihin mukaan ://
No seuraavana Mennään sitten orimattilaan yrittämään Söpön kanssa. Pamela menee sitten Lappeenrantaan ja sinne laitan kyllä sitten Emmin kuskiksi. Söpönkin voisi ilmoittaa samaan lähtöön, mutta katsotaan nyt miten tehdään...
Oltiin 24 päivä keskiviikkona ryhmähiitillä Pamelan ja Söpön kanssa. Ella ajoi Pamelaa ja minä Söpöä. Eka hiitti piti juosta porukassa, mutta ei se mikään ryhmähiitti näille meidän, Sallin ja Tainan nuorille ollut! Kärki menee 3.05 vauhtia ja nuoret poni jää ihan jälkeen. Me jouduttiin Pamelan ja Söpön kanssa mennä ihan kaksistaan, vaikka oltaisiin haluttu kyllä ihan porukassa juosta. Ei haluttu myöskään mennä ensimmäistä hiittiä mitään täyttä vauhtia, koska ponit menisivät vielä toisen omavauhtisen hiitin. Kyllähän etupään nyt pitäisi vähän osata katsoa, että hitaammat ja nuoret ponitkin pysyvät perässä ja ryhmässä mukana. Tuo ryhmässä ajo olisi ollut meidänkin poneille hyvää harjotusta, varsinkin Söpölle, kun se aina alkaa laukkailla, kun joutuu porukan keskelle.
Omavauhtinen hiitti meni ihan hyvin. Ei saatu kellotettua aikoja, koska ei ollut sekuntikelloa. Tässä toisessa hiitissäkin jäätiin kyllä aika jälkeen, koska Söpö laukkaili, ja Pamela ei saanut itsestään oikein irti. On se kyllä kumma, kun Söpö ja Pamela juoksee tosi hyvin ja kovaa kotona, kilpailun vastaiseen suuntaan ja maalin jälkeen, mutta ei kilpailukierroksella..



Söpöllä näyttää tuo askel lentävän ihan ilman putsejakin


torstai 18. heinäkuuta 2013

Hupsis... +30 lukijaa

Taas vähän jäänyt tämä postaileminen, mutta toivottavasti se ei hirveästi haittaa.. Ei ole hirveästi ollut kirjoittelemista kun kaikki päivät olleet melko samanlaisia, eikä kuviakaan ole.

Eilen keskiviikkona Pamela ja Söpö olivat p-korttikurssilla ajoponeina. Anna ajoi Söpöä, joka näytti aika laiskalta, mutta ei varmaan sitten ollutkaan?? Varikolla se oli ainakin ihan hullu poni! Radelle kun pääsi niin oltiinkin ihan laiskoja :D Pamelaa ajoi Emmi, jonka kurssiponia ei pystytty tuomaan silloin, niin olin luvannut lainata Pamsua. Pamela oli ihan unelmaponi! Meni ihan nätisti eikä hirveemmin pistänyt vastaan. Meni myös todella hyvää ravia ja aika reippaasti. Ei yrittänyt edes takasuoralla kääntyä ympäri, eikä poislähdettäessä kääntynyt muiden perään heti portille, vaan malttoi mennä rauhassa ihan kaarteeseen asti!
Vähän ihmetytti että miten se nyt noin! Noh, jos se mulla edelleen yrittää kääntyä ja pistää vastaan ym.. niin pitää pistää Emmi ajamaan sillä sitten joku startti. Voi olla myös että Pamela on vähän viisastunut :)

Kun oltiin purettu ponit, mentiin vielä suihkuttamaan niitä vähän vedellä.. Pamelalta vaan silojen kohdalta, rinnasta, kainaloista ja takajalkojen välistä, koska Pamela ei tykkää suihkusta. Söpö kasteltiin ihan kokonaan, koska hän niin tykkää siitä! Ekaa kertaa saatiin jopa pää kasteltua ilman vikurointia.

Nyt aloin tässä ajattelemaan, että kun minulla on nyt +30 lukijaa niin voisin taas tehdä jonkun erikoispostauksen.. Kysymyspostaus, mielipidepostaus yms. Toivoisin edes jotain ehdotuksia?? :)

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Loviisan tulokset

Niin elikkä oltiin viime lauantaina Loviisassa poniraveissa. En ole vielä tätä ehtinyt kirjoittaa, koska heti sunnuntaina lähdettiin Annin ja Annan kanssa Rautalammille Issikkaleirille, josta tulee videota myöhemmin.

Pamela piti käydä tunnistamassa ja se oli 104cm korkea. Ei ehditty lämpäämään kun vaan kierros, jonka takia lähtökin meni huonosti. Söpö laukkasi itsensä hylkyyn kun oli niin virkeä vielä. Pamela taas alkoi kulkea vasta sitten, kun kaikki oli menny jo ohi.. Lähtö uusittiin 4 tai 5 kertaa.....


Hevonen / OhjastajaAika   KerroinPalkintoMatka:rata
1.4Ajoksen Jimi Annika Rantala3.01,1 100 €1140:1Selostus / Video
2.3Smedens Jon Bon Jowi Pinja Iltanen3.04,6 50 €1120:3Selostus / Video
3.13Metsäpirtin Balleriina Iina Lahtinen3.09,7 30 €1200:1Selostus / Video
4.2Pihlajamäen Tantor Sonja Huovila3.24,5 20 €1120:2Selostus / Video
5.11Dark Moon Iina Kiljunen3.14,5 10 €1180:2Selostus / Video
6.12Castanja Liquorice Inka Uronen3.14,7 10 €1180:3Selostus / Video
7.14Elven Alouette Joakim Alamaa3.05,8 1240:1Selostus / Video
8.6Aarteen Muhveli Tuuli Mikkelä3.23,0 1140:3Selostus / Video
9.10Aarteen Ti-Ti-Uu Sara Virolainen3.30,5 1180:1Selostus / Video
10.1Kananojan Roosaliina Vilja Kivinen3.45,4 1120:1Selostus / Video
11.5Leijonamielen Riiviö Miia Parkko4.08,5 1140:2Selostus / Video
7Norlandas Sunset Ronja Karvanenhll  1140:4Selostus / Video
8Pearly Passoa Noora KallunkiPoissa 1140:5Selostus / Video
9Abildores Odette Jutta JääskeläinenPoissa 1160:1Selostus / Video
Tästä alaspäin kuvat: © Salli Kotiranta