tiistai 2. syyskuuta 2014

Tulokset Kuopio 31.8

Ei ollut turha reissu neljän tunnin ajomatkan päähän, kun tuli kaksi toto-sijaa. Kyllä huomasi, että Pamela nautti olla taas pitkästä aikaa kisareissulla! Kilpailupaikalla kävelyttäessä, poni oli ihan innoissaan ja heitteli pukkeja!

Mutta aloitetaan nyt ihan alusta, eli aamulla lähdettiin noin yhdeksän aikaan kotoa, ja matkaan meni se neljä tuntia, kera ponien juoton ja oman syömisen hakemisen. Perillä oltiin yhden aikaan, ja otettiin Söpö heti pois autosta. Sillä aikaa kun äiti talutteli Söpöä, minä hain voilokit. Aloin heti valjastamaan Söpöä, ja heti kun poni oli valjaissa, lähdin radalle lämmittämään pienessä kiireessä vaikka kiirettä ei oikeastaan tarvinnut pitää.
  Lämmitin kaksi kierrosta hölkkää, tai noh.. ensimmäinen kierros mentiin aika kovaa, koska ponilla oli hirveästi virtaa. Menin heti perään kolmannen nopeamman kierroksen, joka alkoi puolessa välissä kaduttamaan, koska poni tuntui hirveän uupuneelta, ja siltä, että sillä olisi jalat ihan hapoilla. Mentiin sitten se toinen puolikas aika kevyesti.
  Varikolla laitettiin painoputsit etusiin, ja menin kävelemään. Otin ennen lähtöä vielä muutamia vetoja metsälenkillä, jolla Söpö tuntui taas energiseltä ja todella hyvältä.
  Johdettiin lähtömme esittelyyn, ja menimme yksin 200m pakille volttaamaan. Päästiin ensimmäisellä yrittämällä matkaan, ja heti alkuun Söpö otti pari laukkaa. Takasuoralla, kun poni oli rauhoittunut, vedin huput, sen korvien päältä, jonka jälkeen Söpön vauhti vain kiihtyi! Viimeisessä kaarteessa noustiin sijalle kolme, ja saavutettiin hyvällä vauhdilla toisena menevää Muskottia. Mutta sitten loppusuoralla tuli taas se laukkapirulainen, jopa kaksi kertaa!! Saatiin silti toinen poni kiinni, mutta maali tuli liian äkkiä, eli jäätiin kolmannelle sijalle. Metri enemmän matkaa, niin oltaisiin kirkastettu mitalli! Tähän juoksuun olin silti todella tyytyväinen, koska ennätys parani nelisen sekuntia. Hieno poni!


1. ponilähtö klo 14:00 A-Ponit tasoitusajo 1100 m VJ-TUOTANTO p. 3.20.0 + 20 m/ 3,2 s P. 80 e. (80-40-24-16)
Hevonen / Ohjastaja Aika Kerroin Palkinto Matka:rata
1. 1 Running Bear / Enni Rantanen 3.11,1 x 80 € 1100:1 Selostus / Video / TotoTV
2. 2 Muskotti / Salla Voutilainen 3.11,8 40 € 1140:1 Selostus / Video / TotoTV
3. 7 Norlandas Sunset / Vilja Kivinen 3.02,5 24 € 1200:1 Selostus / Video / TotoTV 
4. 5 Lola Amanda / Laura Pulliainen 3.08,7 16 € 1180:1 Selostus / Video / TotoTV
5. 3 Jussilan Iitu 1292 SH / Inka Uronen 3.16,6 1160:1 Selostus / Video / TotoTV
6. 4 Moonshine's Unique Pearl / Hilppa Kukkonen 3.19,8 x 1160:2 Selostus / Video / TotoTV
6 Pippurin Lumikki / Riina Honkonen Poissa 1180:2 Selostus / Video / TotoTV

Väliajat:
3.10.5/Running Bear 3.12.0 







Lähdön jälkeen purettiin Söpö, laitettiin se koppiin loimi päällä ja otettiin Pamela ulos. Tästäkös Söpö vasta hermostui. Se vain hirnui ja riehui kopissa. Vähän ajan päästä se kuitenkin rauhoittui, kun sitä ei huomioinut. Loppujen lopuksi se alkoi syödä heinääkin.
  Pamelaa kävelyttelin varikolla jonkun aikaa. Kuuden kopissa seisotun tunnin jälkeen poni oli todella energinen, ja innoissaan. Se tiesi että ollaan raveissa, ja heitteli ilopukkeja isoja hevosia nähtyään. Noin puolitoista tuntia ennen Pamelan lähtöä, alettiin harjailemaan, ja valjastamaan ponia. Äiti halusi välttämättä laittaa sivuharjaan letit, ja minä annoin tehdä. Se taisi olla virhe, koska kun letit oli tehty, otti hän sakset käteen, ja leikkasi latvat tasan! Ei! Ei näin! Siinä sitten hermostuin ja raivosin äidille aikani.. 
  Menin verryttelemään ponia, ja ajoin pari kierrosta hölkkää, sitä se ei kyllä ollut. Pamela painoi hirmuisesti ohjalle, ja meni hirmuista vauhtia. Toisella kierroksella poni rauhoittui jo hieman, mutta ei ihan täysin. Mentiin kävelemään hetkiseksi varikolle, ja vein ponin trailerin perään. Mietin hetken, pitäisikö laittaa painoa, takasiin, koska takajalkojen askel tuntui tosi lyhyeltä. Laitoin putsit kokeiluksi, ja mentiin vielä kolmas nopeampi kierros. Aluksi Askel näytti ja tuntui ihan hyvältä, mutta pikkuisen kun lisäsi vauhtia, laukat oli enemmän pinnassa, kuin ilman painoa.
  Käveltiin varikolla pari minuuttia, mentiin kopin perään, ja päätin ottaa painot pois takasista. Juotettiin Pamelaa vielä, ja menin kävelemään kokoontumisympyrään.
  Startin aika tuli, ja ensimmäisellä yrittämällä aja-komennon jälkeen Pamela sivuutti sisäradan puolelle, jolloin mietin että tämä olikin tässä, hylkäys tuli.. Kunnes, taas jarruton ja suustaan kiveä oleva poni juoksi 1600m paalun tolppaa päin. Voilokin alalukko meni rikki, ja kärryn sisäpinta sai muovisesta tolpasta hieman uutta väriä. Tolppa kaatui ja Pamela oli kärryistään kiinni, eikä päässyt liikkumaan, eipä se ponia haitannutkaan, sen verran rauhakseen se seisoi. Lähtö keskeytettiin, päästiin irti tolpasta ja varusteita korjailtiin.
  Toisella yrittämällä lähtö uusittiin numeron 7 takia, mutta Pamela oli sitä mieltä että enää en mene takaisin. Taas sen suu oli kiveä, ja poni vei minua ihan 6-0 puoli takasuoraa todella kovaa ravia! Kun Pamela vihdoin suostui hidastamaan ja kääntymään, päästiin takaisin volttauspaikalle kakkatauon kera.
  Kolmannella yrittämällä päästiin matkaan, tällä kertaa poni ei juossut niin kovaa kuin edellisellä yrittämällä, mutta kuitenkin ihan sopivaa vauhtia. Etusuoran alussa saatiin toinen poni rinnalle, ja olin ihan yllättynyt, että Pamela ei luovuttanut johtopaikkaansa! Wau! Se siis todella on edistynyt! Molemmat väliajat kirjattiin Pamelan nimiin. Viimeisessä kaarteessa viimeisen pakin Ozzian tuli ohi heittämällä, eikä mahdettu heidän voitolleen mitään. Pidettiin kakkospaikka niukin naukin loppuun asti, vaikka loppusuoralla saatiin painetta taas nopeammalta ponilta. Ennätys parani Pamelallakin melkein sekunnin.

3. ponilähtö klo 16:21 A-Ponit tasoitusajo 1600 m JALOHEPO p. 3.05.0 + 20 m/ 2,7 s P. 80 e. (80-40-24-16-8)
Hevonen / Ohjastaja Aika Kerroin Palkinto Matka:rata
1. 10 Ozzian / Nita Hintikka 2.46,1 x 80 € 1760:1 Selostus / Video / TotoTV
2. 1 Kananojan Roosaliina / Vilja Kivinen 3.05,9 x 40 € 1600:1 Selostus / Video / TotoTV 
3. 4 Kaprifolens Molda / Emilia Jalkala 2.59,2 24 € 1660:1 Selostus / Video / TotoTV
4. 3 Leijonamielen Gimli / Emmi Hirvonen 3.02,1 x 16 € 1640:2 Selostus / Video / TotoTV
5. 2 Lunda's Tolva / Jenna Holopainen 3.02,5 x 8 € 1640:1 Selostus / Video / TotoTV
6. 6 Suojalan Rhea 1268 SH / Janita Laakso 3.00,8 x 1660:3 Selostus / Video / TotoTV
7. 5 Åkaregårdens Benjamin / Tiia Vehviläinen 3.01,2 x 1660:2 Selostus / Video / TotoTV
8. 8 Allgunnens Åkej / Ira-Maria Lahti 3.06,9 1700:2 Selostus / Video / TotoTV
9. 9 Smevallens Hurricane 224 SH / Riina Honkonen 3.05,6 x 1740:1 Selostus / Video / TotoTV
7 Gervalds Tarzan / Linda Marttinen hel 1700:1 Selostus / Video / TotoTV

Väliajat:
3.13.5/Kananojan Roosaliina 3.08.5 




Kotiin lähdettiin melkein heti Pamelan lähdön jälkeen, ja kotona oltiin yhdeksän aikoihin. Noppis oli jo ihan ikävissään, ja oli todella iloinen, kun tytöt tulivat kotiin pitkän päivän jälkeen. 
  Pamela on heti paljon rauhallisempi ja kiltimpi, kun pääsi vähän kilvoittelemaan. Se ei ole enään niin kiukkuinen kun vähän aikaa sitten. 

Mietin, että voisin tehdä jonkun erikoispostauksen taas pitkästä aikaa. Onko mitään toivomuksia?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risut ja ruusut ovat tervetulleita! :)